Kämppä

Valkjärven kämppä

Valkki on lippukunnan oma rakas eräkämppä Urajärvellä noin 20 kilometrin päässä Vääksystä. Kämppä on lippukunnan jäsenten käytettävissä. Kämppä varataan netin välityksellä varaussivulta.

Kämpässä on nukkumatila noin 6-12 hengelle. 12 hengellä on jo hyvin tiivis tunnelma, mutta on siellä nähty jopa 15 henkeä sulassa sovussa(?). Sähköä kämpässä ei ole ja senpä vuoksi lämmitys hoidetaan puukäyttöisellä kaminalla (kohta on puut loppu ja pitäisi järjestää talkoot tai vastaavat). Ruokaa voi laittaa joko kaminalla, trangialla (kaasupolttimolla) tai kesällä ulkona ns. veturilla. Myös valaistus hoidetaan kaasulla tai öljylampuilla. Kämpän vieressä on kellarikuoppa jonne viileyttä vaativat elintarvikkeet voi säilöä. Kämppään kuuluu myös mainio sauna, jonne mahtuu jopa puoli tonnia lihaa kerralla, tässä tapauksessa kyseessä oli viisi pullamössöllä ruokittua urosta. Hieman solakampia vartaloita sinne sopii kyllä enemmänkin.

Kämppä sijaitsee suojärven rannalla. Järven vesi on toistaiseksi tuntunut juomakelvolliselta, 10 vuoden ajan olen sitä kämpällä käyttänyt, eikä vielä mitään vakavampia oireita ole ilmennyt (tai sitten en ole huomannut). Toki mukaan voi ottaa oman vesilaitoksen puhdistaman juomaveden. Muutaman kilometrin päästä löytyy myös kirkasvetinen lähde.

Saunomista ja kuumia kesäpäiviä ajatellen rantaan on tehty laituri, josta pääsee uimaan. Lippukunta omistaa myös terhi-merkkisen veneen. Terhi on tosin jo parhaat päivänsä nähnyt ja päässyt hieman rupsahtamaan, mutta se pysyy edelleen ongelmitta pinnalla ja täyttää mainiosti tehtävänsä tällä pikkujärvellä. Kalan saaminen järvestä on hyvin harvinaista ja lähestulkoon mahdotonta tavallisilla urheilukalastusvälineillä. Ehkäpä sopivan kokoisella troolarilla voisi muutaman kiisken saada (tosin Savolan Kari väittää saaneensa jollakin mystisellä tavalla järvestä jopa kymmenenkin haukea, ehkäpä takana on jokin salainen syötti resepti tms).

Kämppä sijaitsee sen verran syrjässä, että sinne on käveltävä viimeiset puoli kilometriä. Polkuvaihtoehtoja on kaksi, joista toinen menee järven rannassa suon tuntumassa ja on välillä hyvin mutainen. Polkujen alussa on pieni parkkipaikka. Talvella viimeinen tie ennen parkkipaikkaa on usein auraamaton. Jos hyvin käy, niin sen pääsee silti autolla, toisaalta voi huonossa tapauksessa joutua työntelemään sitä useita tunteja mäkiä ylös. Niinpä useimmiten muutaman kilometrin lisäkävely on paras ratkaisu.

Kämpän läheisyydestä löytyy hyvää samoilumaastoa. Lyhyitä retkiä on kiva tehdä esimerkiksi viereisen Karinan järven kallioille. Taru kertoo, että täälläpäin aikoinaan asustanut legendaarinen erämies nätti-Jussi olisi piilottanut sinne hopearaha-aarteen, eikä sitä vielä ole löydetty. Hieman pidempiäkin retkiä voi ympäristöön tehdä. Kun ottaa kämpästä 70-luvulla tehdyn kartan, niin saa vielä lisäjännitystä vaellukseensa. Löytyy sieltä toki uusiakin karttoja.